GoogleAds-mainonta auttaa yritystä kasvumarkkinoinnissa.
Google Ads-mainonnalla tarkoitetaan Googlen hakutuloksissa esiintyvää hakusanamainontaa ja Googlen verkkomainontaa esimerkiksi Display-mainoksissa.
Google Ads kannattaa ottaa osaksi yrityksen arkea, sillä joka päivä potentiaaliset asiakkaanne etsivät palveluitanne verkossa ja ilman oikeanlaista Google Ads -mainontaa olette takamatkalla tässä kilpailussa.
Google Ads-mainonnan tavoitteena on saada lisää vierailuja kotisivuillenne ja nostattaa täten yhteydenottojen, sekä verkkokaupan määrää.
Verkkosivut ovat keskeisessä osassa Google Ads -mainontaa, kuten myös kaikkea muuta verkossa tapahtuvaa mainontaa joten ennen mainonnan aloittamista on tärkeää laittaa myös verkkosivustonne kuntoon. Sivuston sisällön tulee vastata myös mainonnassa määriteltävien hakusanojen tuloksia, joten myös sivuston sisältö tulee olla kunnossa.
Hakusanamainonta on tehokaimpia tapoja tavoittaa kiinnostuneet asiakkaat, sillä tietoa etsitään nykyään Googlesta.
Tutkittujen Tilastokeskuksen tietojen mukaan noin 80 % Suomalaisista käyttää internettiä päivittäin ja noin 90 % kansasta käyttää Googlea osana tulevan ostonsa kilpailuttamista. Suurin osa aloittaakin tarvitsemansa tuotteen tai palvelun vertailun juuri Googlen haun avulla.
Googlen hakutulos koostuu annettua hakusanaa parhaiten vastaavista tuloksista, maksetuista mainoksista, sekä orgaanisesta hakutuloksesta.
Useimmiten hakija hakee Googlesta tietoa sen helppokäyttöisyyden takia. Se näkyy myös hakutuloksien läpikäynnissä, sillä noin kolmannes hakukonetta käyttävistä henkilöistä eivät siirry toiselle hakutulossivulle vaan tekee päätöksensä Googlen eniten suositelluimpien hakutuloksien joukosta.
Kaupallisuuden vuoksi ensimmäiset hakutulospaikat on varattu mainoksille, joita luodaan Google Ads- mainontatyökalun avulla.
Hakusanamainonnan lisäksi Google Ads- mainontaan yhdistetään myös Display- verkoston ja Youtuben kautta tehtävä mainonta.
1
Verkkosivut toimivat mainonnan pohjana.
Tutustumme aina ennen kampanjan aloitusta verkkosivustoon ja luomme avainsanatutkimuksen potentiaalisista hakutermeistä kampanjaan.
2
Google Ads vaatii käyttöönsä tilin.
Tilille määritellään kampanja, mainosjoukot (kohderyhmät), sekä mainokset.
Mikäli yrityksellänne on verkkokauppa perustetaan myös Merchant Center- tili, jolla hallitaan Shopping mainoksia.
.
3
Google Ads -mainonnan hyötynä on myös sen mitattavuus.
Google Analytics mittaa liikennettä verkkosivuillanne, sekä liikenteen tulotapoja ja tavoitteiden täyttymistä.
Ota yhteyttä tai jätä soittopyyntö:
Tämä verkkosivu käyttää evästeitä. Jatkamalla sivun selaamista hyväksyt evästeiden käytön.
OK