Logon suunnittelu luo erottuvan ja mieleenpainuvan kuvan yrityksen toiminnasta.
Hyvä logo syntyy suunnittelijan ja yrityksen tiiviistä yhteistyöstä.
Logon suunnittelu ohjaa brändin suunnittelua.
Logo tai liikemerkki on yrityksen markkinoinnin kasvot ulospäin, jotka herättävät mielikuvan heti ensikohtaamisessa.
Logon ympärille rakennetaan laajasti yrityksen identiteetti markkinoinnissa. Logo suunnittelu toteutetaan muun visuaalisen yritysilmeen suunnittelun yhteydessä. Yhtenäinen logo ja yritysilme antaa laadukkaan vaikutelman yrityksen toiminnasta ja erottaa yrityksen muista toimijoista.
Hyvä logo on selkeä, erottuva ja mieleenpainuva.
Logo voi kuvastaa yrityksen nimeä, toimintaa, tai muuta yritystoimintaan liittyvää asiaa josta yritys halutaan muistettavan.
Onnistuneeseen logo suunnitteluun vaikuttaa asiakkaan näkemys, sekä graafinen toteutus. Teemme logo suunnittelua asiakkaallemme, emme itsellemme, joten asiakkaan näkemys ohjaa vahvasti toimintaamme. Lisäksi logo suunnittelussa on tärkeää ottaa huomioon kohderyhmä ja liiketoiminta. Esimerkiksi hardcore tyyppinen logo tuskin toimii kauneushoitolalle, tai kauneushoitolan logo vaikkapa rakennusliikkeelle.
Sanomme myös suoraan mikäli mielestämme jokin asiakkaan logo ehdotuksista ei toimi. Joissain tapauksissa asiakas haluaa logon asettelultaan, tai värimaailmaltaan sellaisia asioita, jotka eivät yksinkertaisesti toimi. Tällaisia asetteluja voi olla esimerkiksi useita eri värejä sisältävät logot, sillä värimaailmaa suunnitellessa tulee ottaa huomioon myös tausta jolla logoa käytetään. Näin ollen esimerkiksi vastavärien asettaminen logoon voi olla erittäin haasteellista pitkällä tähtäimellä ajatellessa. Suunnittelemme logo suunnittelun yhteydessä logon variaatiot myös painotuotteille ja käänteisväreille.
Logo suunnittelun hinta määräytyy pitkälle asiakkaan tarpeen mukaan. Taiteellisemmat logot vievät suunnittelulta enemmän aikaa, joten niiden hinta on kalliimpi kuin esimerkiksi pelkästään tekstiä sisältävien logojen.
Meidän logo suunnittelun hinta on alkaen 500 € alv 0%. Logo suunnittelumme sisältää kolme ehdotusta erilaisista logoista, joista yksi viimeistellään. Viimeistely vaiheeseen kuuluu 2kpl ilmaista päivityskierrosta.
Ota yhteyttä tai jätä soittopyyntö:
Tämä verkkosivu käyttää evästeitä. Jatkamalla sivun selaamista hyväksyt evästeiden käytön.
OK